Vertaisuudesta hyvinvointia - intersukupuolisuuden päivän mietteitä

Julkaisemme viikko Intersex Awareness Day päivän jälkeen mainion kirjoituksen päivän herättämistä pohdinnoista. Vertaisuudessa on voimaa.

Kuluneen viikon aikana on elämään mahtunut monenlaisia tunteita; jännitystä, kauhua, hysteeristä itkua, yhtä hysteeristä naurua, väsymystä, innostusta, tyhjyyden tunnetta ja ylitsevuotavia tunteita.

Viisitoista vuotta sitten olin alkanut miettiä, että ehkä olisi ihan mukava jutella jollekin, jolla on sama Periferinen Androgeeniresistenssi kuin minulla. Ajattelin silloin, että en minä ole kokenut mitään erikoista tai merkittävää, eikä minusta oikein tunnukaan kunnolla miltään, mutta katsotaan nyt ja kokeillaan.

Nyt viisitoista vuotta myöhemmin huomaan, että tuon seurauksena upposin kaulaani myöten yhdistystoiminnan ja kansalaisvaikuttamisen maailmaan. Minulle on vahingossa tullut ura kouluttajana ja kokemusasiantuntijana, tukihenkilönä ja jonkinlaisena hanslankarina is-asioissa.

Olen oppinut olemaan itselleni kiltimpi. En enää säti (yhtään niin paljon) itseäni siitä, etten tee enemmän, osaa paremmin tai jaksa enempää. Tuntuu paljon tärkeämmältä miettiä sitä, kuinka tasapainoiselta ja hyvältä olo tuntuu kuin sitä, mitä on saanut aikaan ja montako projektia on kesken.

Minulla on vertaisia intersukupuolisia. Voin luottaa siihen, että kun tulee joku iso tai pieni asia, joka tuntuu ja jota on tarvetta jakaa muiden kanssa, voin jakaa sen ja tulla ymmärretyksi. Minun ei edes tarvitse itse tietää, miksi minusta tuntuu joltain tai mihin se tunne liittyy. Saan ottaa asian puheeksi ja olla niin vajavainen ja surkea kuin vain olenkin. Ja muut ymmärtävät. He osaavat sanoa jotain fiksua, mukavaa ja lohduttavaa ja olosta tulee paljon parempi. Joko silloin tai myöhemmin saattaa oivaltaa, mikä logiikka tämän olon taustalla on ja silloin selittämättömien ja outojen tuntemusten määrä elämässä vähenee ja olen paljon kokonaisempi.

Minulla on läheisiä, joille voin olla minä kaikilla tavoin kuin olen olemassa, minun ei tarvitse sensuroida itseäni. Olen onnekas. Minulla on perhe ja sukulaisia, jotka tukevat, välittävät ja kuuntelevat kykyjensä mukaan ja ovat halukkaita oppimaan uutta. Minulla on ystäviä, jotka välittävät ja tsemppaavat ja mitä ilmeisimmin pitävät minusta sen vuoksi, millainen olen eikä sen vuoksi, mitä teen. Aina kun uskallan (ja uskallan yhä useammin) kertoa epämääräisistä, keskeneräisistä ajatuksista ja oloista, niin kohtaan ainakin jonkinlaista ymmärrystä: vähimmillään (ja ehkä tärkeimmillään) se on sitä, että vaikka ei ihan ymmärretä, mitä oikein tarkoitan, niin annetaan hyväksyntä minulle ja ajatuksentyngilleni. Mikään ajatus tai tuntemus ei ole mitätön ja monesti ääneen sanomalla kuulee paremmin, mitä tunteet yrittävät viestittää itselle.

Minä en ole koskaan aikuisena voinut paremmin. Minä en ole koskaan saanut olla enempää minä. Olen intersukupuolinen, muusikko, lukutoukka, fyysikko, täti, sisarus, henkilö, muumifani ja ties mitä muuta. Saan olla kaikkea, mitä olen, mutta minun ei ole pakko olla mitään.

Hyvää kansainvälistä intersukupuolisuuden hyväksymisen päivää 2016. Kiitos kaikille jotka ovat olleet kanssani näinä vuosina.

Teksti on vuodelta 2016